Tämä blogikirjoitus on jatkokertomus liittyen Japanin komennukseeni, joka alkuperäisistä suunnitelmista poiketen jatkuu edelleen. Ensimmäisessä osassa kerroin komennuksen alkutunnelmista ja tässä jatko-osassa paneudun syvemmin japanilaiseen kulttuuriin, kieleen ja kokemuksiin kahden vuoden ajalta.

Olen nyt asunut perheeni kanssa Japanissa lähes kaksi vuotta ja olen huomaamattani japanilaistunut. Esimerkki: Japanissa täynnä oleviin kulkuneuvoihin noustessa reppu siirrettään aina selkäpuolelta vatsapuolelle, jotta vietäisiin vähemmän tilaa ja ollaan vähemmän häiriöksi kanssamatkustajille. Tästä toimintatavasta on minullekin tullut normaalia. Eräänä aamuna bussimatkan jälkeen huomasin nimittäin, että reppu oli ilmestynyt vatsapuolelleni ilman että minulla oli mitään muistijälkeä siitä, että olisin sen siihen siirtänyt.

Tällaiselle Suomen oloihin tottuneelle kaverille Japanin kesä on varsin haastava. Varsinkin heinä- ja elokuu ovat hankalia, kun lämpötila on joka päivä 36 asteen tienoilla. Lasten kanssa ei voi esim. mennä puistoon, sillä lämpöhalvauksen riski on suuri ja ulkona olo tukalaa. Kesän kuumuudelta suojautuakseen japanilaiset käyttävätkin mitä erikoisempia keinoja, kuten viilentäviä kaulapantoja (pannan sisällä on geeliä, jonka sulamispiste on n. 25 astetta) ja tuulettimin varusteltuja takkeja. Aurinkovarjot ovat myös erittäin suosittuja etenkin naisten käytössä. Vaikka pidänkin itseäni karpaasina pyöräilemällä Suomessa töihin läpi talven, niin täällä minut voi bongata kulkemassa sateenvarjon (aurinkovarjoon en ole vielä investoinut) kanssa keskellä kesää.

Siniset liikennevalot ja muita kielen erikoisuuksia

Japanin kielikin alkaa pikkuhiljaa sujua, mutta small talkiin osallistuminen on edelleen hankalaa, kun muut puhuvat murteella ja käyttävät sanoja, jotka eivät kuulu ”näillä-selviät-arjesta” sanavarastooni. Japanin kielestä löytyy paljon erikoisuuksia. Esimerkiksi vihreä liikennevalo on japanin kielellä sininen liikennevalo (青信号,aoshingoo), koska joskus muinaisuudessa vihreän sävyt kuuluivat siniseen kategoriaan. Nykyään vihreä väri totta kai tunnetaan, mutta jostain syystä liikennevalojen väri pysyy puhekielessä sinnikkäästi sinisenä. Haastetta oppimiseen tuovat myös sanat, joille ei ole suoraa vastinetta englannin tai suomen kielessä. Esimerkiksi suomen pukea-verbille löytyy kymmenkunta eri verbiä, sillä japanin kielessä verbi muuttuu sen mukaan, mihin ruumiin osaan vaate puetaan.

Pientä helpotusta japanin kielen oppimiseen tuo se, että japanin kielessä on todella paljon lainasanoja englannista, esim. hotelli on ”hoteru” (ホテル). Nämä lainasanat auttavat ymmärtämään paremmin palaverien keskusteluja, koska ne ovat aina kirjoitettu katakanoilla, joita on huomattavasti helpompi lukea kuin kanjeja. Japanilaiset myös tykkäävät lyhenteistä, ja englanninkielisille lainasanoillekin keksitään välillä mitä erikoisempia lyhenteitä, kuten building – biru (ビル), don’t mind – donmai (ドンマイ).

Oman hankaluutensa kielen oppimiseen tuo se, että japanin kielessä on todella paljon monimerkityksellisiä sanoja. Lisäksi ensimmäistä ja toista persoonapronominia ei käytetä, koska oman tekemisen korostamista halutaan välttää ja sinuttelua pidetään töykeänä. Tämä pronominien puuttuminen vaikeuttaa erityisesti AI-kääntäjiä, koska niillä ei mitään keinoa päätellä yhdestä lauseesta, mitä osapuolta tarkoitetaan.

Työkulttuuri ja asenne

Japanilainen työkulttuuri on tunnettu pitkistä työpäivistä ja periksiantamattomuudesta. Meillä Muratalla ei onneksi ole mitään outoja sääntöjä, että pitäisi olla ennen pomoa toimistolla ja lähteä vasta pomon jälkeen. Joustava työaika on käytössä, ja ylitöitä voi tehdä oman mielen mukaan. Ylipäätään japanilainen työkulttuuri on murrosvaiheessa, ja ihmisten hyvinvointiin kiinnitetään jatkuvasti enemmän huomiota. Asenteiden ja tottumusten muokkaaminen on kuitenkin hidas prosessi.

Työhön sitoutuminen on varsin erilaista Japanissa. Kiireisessä tilanteessa japanilaisille on normaalia tehdä pitkiä päiviä tavoitteiden saavuttamiseksi. Suomalaisetkin toki tekevät pitkiä päiviä tarpeen vaatiessa, mutta niitä pyritään välttämään suunnittelun ja priorisoinnin avulla. Lyhyt ja tehokas päivä voi näyttää kiireettömältä japanilaisesta näkökulmasta ja siten aiheuttaa hieman ristiriitoja kulttuurien näkökulmasta. Japanissa on vielä osittain vallalla ajatusmalli, jonka mukaan pidempään työskentelevä henkilö on kiireisempi ja tunnollisempi kuin aikaisin kotiin lähtevä. Japanilaisille sitoutuminen ja ylipäätään töissä oleminen ovat tärkeitä asioita, mikä näkyy mm. alhaisena työttömyytenä.

Työttömyysaste on varsin alhainen Japanissa Suomeen verrattuna (2024: 2.5 % vs. 8 %), osittain siksi, että ihmiset ovat valmiita työskentelemään tehtävissä, joita Suomessa ei ole. Huoltoasemilla henkilökunta hoitaa tankkaamisen ilman, että kuljettajan tarvitsee poistua autosta ollenkaan. Ostoskeskusten parkkipaikoilla saattaa olla kymmeniä tienohjaajia ja rakennustyömaita on vartioimassa useita henkilöitä. Japanissa työnteko ja oman kortensa yhteiskunnan kekoon kantaminen tuntuu olevan tärkeämpää kuin Suomessa, jossa yksilökeskeisyys on voimakasta.

Infran ylläpito on yksi Japanin suurista haasteista, koska Japanissa on voimakkaasti ikääntyvä väestörakenne ja alhainen syntyvyys. Mediaani-ikä Japanissa on jo 50 vuotta (Suomessa 43) ja noin 30 % väestöstä on yli 65-vuotiaita. Oman haasteensa tuo se, että japanilaiset ovat pitkään lykänneet monia digitalisaation liittyviä asioita, ja tämä näkyy esim. pankkiasioissa. On esimerkiksi olemassa laskuja, joita ei voi mitenkään maksaa sähköisesti, vaan on mentävä pankkikonttoriin jonottamaan. Pankit taas ovat auki vain arkisin ja vain klo. 9–15, eli laskun maksamista varten täytyy ottaa töistä vapaata kahden tunnin verran. Japanilaisten on otettava vapaata myös ajokortin uusimista varten. Jokaisen ajokortin omistajan tulee uusia ajokorttinsa menemällä ajokoulutuskeskukseen parin tunnin ajaksi kerran kolmessa vuodessa. Ja koska japanilaisia ajajia on n. 80 miljoonaa, vuositasolla uusimisprosesseihin kuluu varsin monta työtuntia.

Paperitöitä ei ole ollut tarvetta vähentää, sillä työntekijöitä on aina ollut saatavilla, ja ihmiset ovat valmiita tekemään tinkimättömästi töitä. Tulevaisuudessa työvoimaa ei kuitenkaan riitä ylläpitämään kaikkea infraa tai paperilomakkein tehtäviä asioita. Tähän ongelmaan on valtiontasollakin herätty ja toimenpiteitä käynnistetty. Myös Japanin tuore pääministeri on sanonut, että Japanin suurin haaste on väestön väheneminen. Sitä, miten Japani selviää tästä jatkuvasti hankaloituvasta tilanteesta, seurataan maailmalla laajasti, sillä Japani tulee toimimaan esimerkkinä muille matalan syntyvyyden maille. Uskon, että ratkaisu löytyy, eikä toimeenpano jää kiinni ainakaan kansan yhteenkuuluvuudesta tai yhteiskunnan arvostuksesta.

Vapaa-ajalla

Japanissa olen erityisesti nauttinut hyvästä ja edullisesta ruoasta, mukavasta ilmastosta (paitsi kesästä) ja luonnosta. Tykkään etenkin ramenkeitosta ja yakiniku-ravintoloista, joissa lihaa paistetaan itse pöydän ääressä. Jos ruokakulttuuri ja ruokarajoitteisena Japanissa matkustaminen mietityttävät, suosittelen vilkaisemaan vaimoni kirjoittamaa artikkelia Keliakialiiton sivuilta: Gluteenitonta elämää Japanissa.

Luonnossa kirsikankukkien ja ruskan lisäksi varsinkin vuoret ovat mahtavia. Vuoret ovat todella jyrkkiä, niitä on todella paljon ja vuorten huipulle vaeltaminen on erinomainen harrastus.

Japanissa uusi vuosi on rauhoittumisen aikaa (ei ilotulituksia yms.), mutta pari viikkoa vuoden vaihteen jälkeen kotimme lähellä olevalla temppelillä järjestetään vuosittainen ”himatsuri” eli tulifestivaali. Yli 800 vuotta vanhan perinteen mukaisesti nuoret vähäpukeiset miehet juokset valtavien tulien vierestä ja siten toivotaan terveyttä ja suojaa taudeilta.

Hyvää uutta vuotta kaikille täältä Japanista!

Pekka Lehtinen
Manager, Test Equipment Development

Kansikuva: Biwa-järven triathlon onnistuneesti maaliin – lämpötilasta huolimatta (35°C)