Kerron tässä blogissa kokemuksiani Murata Suomen opintopolkuun kuuluvasta matkastani AMK-insinööriksi töiden ohella.
Oma urani Muratalla alkoi 2005 keväällä. Työskentelin aluksi tuotannon operaattorina komponenttivalmistuksessa työharjoittelussa ja kesätöissä. Opiskelin siihen aikaan insinööriksi, mutta opinnot jäivät kesken. Vuosien saatossa olen ehtinyt työskennellä monissa eri rooleissa: huolto-operaattorina, tuotannonkehitysassistenttina, lähetyskäsittelijänä ja nyt laboratoriossa laitekehitystiimin mekaniikkasuunnittelijana.
Halu opiskella kypsyi hiljalleen
Ennen opintoihin hakemista kannattaa kysyä itseltään pari asiaa.
• Minkä takia haluan opiskella, mikä minua motivoi?
• Mistä olen valmis luopumaan seuraavaksi neljäksi vuodeksi?
Tärkeimpänä yksittäisenä asiana omalla kohdallani oli motivaatio ja halu näyttää. Kenelle sitten piti jotain näyttää? No itselleen. En ehkä ymmärtänyt sitä heti opiskelun alkuvaiheessa ja ajattelinkin, että kunhan nyt läpi pääsee niin hyvä. Opinnot lähtivät kaikesta huolimatta hyvin liikkeelle, sisäistin asian melko nopeasti ja otin opiskelun tosissani. Asenne muuttui. Motivaatio kasvoi opintojen edetessä entisestään, koska sain kohtuullisia arvosanoja heti ensimmäisistä kursseista lähtien, eikä pelkkä läpipääsy enää tyydyttänyt. Tietenkään aina motivaatio ei ollut parhaimmillaan, ja jouduinkin muistuttamaan itseäni, että tämän savotan jälkeen aukeaa varmasti uusia ovia ja urapolkuja, kuten kävikin.
Omalla kohdallani halu opiskella kypsyi pikkuhiljaa tai on se takaraivossa kolkuttanut jo pitkään, mutta kynnys lähteä opiskelemaan on ollut suuri. Nyt kuitenkin kaikki palikat loksahtivat kohdalleen ja uskalsin. Olen urani aikana hakenut eri insinööripositioita ja päässyt hakuprosesseissa melko pitkälle, mutta en koskaan ole tullut valituksi. Ajattelin, että muodollisen pätevyyden puute on ainakin yksi merkittävä tekijä, ja tämän asian voin itse korjata.
Armollisuutta itselle
Kun sitten päättää lähteä opiskelemaan, on syytä olla armollinen itselleen. Pari ensimmäistä vuotta oli aikamoista tykitystä! Monimuotototeutuksessa lähiopetusta oli keskimäärin neljä iltaa viikossa. Lähiopetusta oli maanantaista torstaihin ja välillä myös lauantaisin. Päivät muodostuivat melko pitkiksi. Ensin kahdeksan tuntia töissä ja sitten kolme – neljä tuntia koulussa, ja läksytkin piti vielä tehdä. Teinkin sopimuksen itseni kanssa: ”Jos neljä vuotta ei riitä, niin on ihan ok valmistua viidessä vuodessa”. Näin en siis asettanut itselleni aikataulullisesti liian tiukkaa tavoitetta.
Ensimmäisen lukukauden jälkeen vauhti jäi hieman päälle ja otin muutamia, mielestäni helppoja kesällä suoritettavia kursseja. Eivät ne ollutkaan niin helppoja, ja käytännössä koko kesä meni opiskellessa. Tämän jälkeen päätin, että kesällä tehtävät opinnot olivat osaltani siinä. 60 opintopistettä vuodessa on hyvä tahti ja siihenkin saa tehdä ihan riittävästi töitä.
Opintovapaaoptio helpottaa tarvittaessa
Päätin opintojen alussa, että säästän opintovapaat opintojen loppupuolelle, mikäli se vain on mahdollista. Tämä oli itselleni suunniteltu ”ässä hihassa” -taktiikka, joka hieman lievensi aikataulu- ja suorituspaineita. Opiskelijat pystyvät suunnittelemaan hyvinkin vapaasti, kuinka käyttävät opintovapaansa. Kaikkiaan opintovapaata on saatavissa noin 1,5 vuotta, jonka voi käyttää kerralla tai pilkkoa useampaan pienempään ajanjaksoon. Itse pidin opintovapaata yhden viikon kuukaudessa kolmannen vuoden keväällä eli kaikkiaan noin kuukauden verran. Viikon aikana sain tehtyä rästissä olevat koulutehtävät, eikä tarvinnut stressata työasioita kyseisenä aikana.
Kaikkiaan viisi muratalaisia aloitti sähkö- ja automaatiotekniikan monimuoto-opiskelun 2019. Tämän hetken tiedon mukaan kaikki ovat loppusuoralla ja tulevat valmistumaan lähiaikoina. Meistä kaksi on nyt saanut suoritettua tutkinnon loppuun.
Lue myös Murata Suomen opintopoluista kertova blogi
Antti Sohlman
Equipment Development Engineer
Recent Comments