Hei, olen Pinja ja opiskelen Aalto-yliopistossa Functional Materials -pääaineessa. Aloitan viimeisen maisterivuoden opinnot syksyllä. Materiaalitekniikan opiskelijana olin kuvitellut mielessäni kesätyöt, jossa pääsisin tutustumaan elektronisiin sovelluksiin käytännössä, sekä ratkaisemaan ongelmia niihin liittyen. Murata yrityksenä oli tullut esille jo opintojeni aikana erilaisten yhteyksien kautta. Muratan nettisivuja tutkimalla huomasin, että heillä tuotetaan elektroniikkaa moniin erilaisiin tärkeisiin sovelluksiin, kuten autoihin, lentokoneisiin ja jopa sydämentahdistimiin.

Polku Muratan kesätöihin

Olin tutustunut puolijohdealaan jo toisessa yrityksessä aikaisemmin tuotannon työntekijänä, joten uskaltauduin hakemaan Muratalle toimihenkilöksi kesätöihin. Jännittävän hakuprosessin jälkeen päädyin Muratalle kesäksi 2021 Process Development (PD) Traineeksi optiseen litografiaan. Tiivistettynä optisessa litografiassa tehdään kuviointeja kiekon päällä olevaan resistiin hyödyntämällä sen kemiallista reaktiota valon kanssa. Tänä kesänä olen edelleen tehnyt töitä PD:n traineena optisessa litografiassa, ja sen lisäksi olen aloittanut lopputyöni.

Muratan tarjoamat työkokemukset

Ensimmäinen kesäni kului uusien prosessien opettelussa, sekä alun perehdytyksen jälkeen varsinaisissa optisen litografian PD-traineen tehtävissä. Sain jo ensimmäisen vuoden kesätöissä vastuuta omista projekteista, ja tiimityöskentely auttoi minua eteenpäin kohtaamissani haasteissa. Monesti näissä hommissa pääsee käyttämään omaa mielikuvitustaan, mutta virheitä sattuu myös välillä kenelle tahansa. Itseensä kannattaa kuitenkin luottaa, eikä potea huonoa omatuntoa liikaa epäonnistumisista, sillä onnistumisiakaan ei synny ilman yrittämistä.

Lopputyöhöni ehdotettiin aihetta Muratan puolelta, jonka sitten hyväksyin. Yleisellä tasolla lopputyöni aihe on tutkia kolmiulotteisten kuvioiden valmistusta optisessa litografiassa. Tällä tutkimusaiheella on potentiaalia usealla saralla, kuten ajan ja materiaalien säästössä. Monesti kun ajatellaan ympäristötekoja, ajatellaan vain, miten asioita voidaan kierrättää tehokkaammin. PD:ssä voi päästä suunnittelemaan prosesseja uudella tavalla tehokkaammiksi. Optinen litografia vie ison osan elektroniikan prosessointiajasta, jolloin pienikin muutos materiaalien käytössä voi olla iso. Elektroniikkaa tarvitaan myös sen verran monissa sovelluksissa, että hieman tehokkaampi prosessi saattaa vaikuttaa hurjasti kulutukseen.

Muratalta olen oppinut erityisesti sen, miten pitkä MEMS-antureiden valmistusprosessi on, ja kuinka sitä voitaisiin kehittää erityisesti optisen litografian saralta. Luotan nykyisin myös enemmän omaan arvostelukykyyni, kun olen saanut toimia itsenäisesti tuotantotiloissa ja esittää vapaasti omia parannusehdotuksiani.

Huomioita Muratalla työskentelystä

Yksi mielenkiintoisimmista asioista mitä olen huomannut Muratalla on se, että on monille prosesseille ja laitteille saattaa olla vain yksi asiantuntija. Asiantuntijana pääset keskittymään hyvin tarkasti tiettyyn aihealueeseen ja kehittämään siitä tehokkaamman. Opiskelijana arvostan myös sitä, että opiskelut ja työnteko voidaan sovittaa helposti yhteen. Turvallisuus ja työskentelytavat ovat lisäksi Muratalla isossa asemassa, joka on erityisen tärkeää työskennellessä elektroniikan valmistuksessa.

Tulevaisuuden urasuunnitelmia

Tulevaisuudessa näen itseni työympäristössä, jossa voin hyödyntää vahvuuksiani, kuten ongelmanratkaisukykyäni sekä heittäytymiskykyäni. Voisin nähdä itseni työskentelemässä Muratalla valmistumiseni jälkeen, koska Muratalla on tarjolla etenemismahdollisuuksia, ja työt eivät lopu tekemällä kesken.

Pinja Räisänen,
kesätyöntekijä 2022