Maailma on nyt syksyllä 2020 monella tapaa erinäköinen kuin vuosi sitten. Silloin vielä hymyilytti ajatus siitä, että robotaxi tarvitsisi erilaisia biologisia hajuantureita, joilla mitata kulkuneuvon puhtautta kyytien välillä. Nyt melko lailla kaikille on selvää, että kulkuneuvon desinfiointi pitää olla jotenkin kontrolloitua ja hallittua. Kulku desinfiointiin itse puhdistusajan lisäksi on aikaa, jolloin auto ei tuota mitään.
Jos oli ennestään aika monta estettä ihmisiä kuljettavan robotaxin tiellä, niin koronatilanne ei ainakaan helpota niiden markkinoille tuloa.
Toisaalta viimeinen puoli vuotta on ollut omalla bisnesalueellani autonomisten ajoneuvojen liiketoiminnan kehittämisessä vilkkaampaa kuin koskaan ennen. Korona pakotti monet etätöihin, ja tuosta hetkestä alkaen liiketoimintamallit joutuivat todelliseen tulikokeeseen. Ensimmäisenä kärsi ajatus ihmisten kuljettamisesta autonomisilla ajoneuvoilla. Jos turvallisuushakuinen, nykivä, pysähtelevä ja hidas autokyyti ei ole kauhean houkutteleva, ei se muutu paremmaksi, jos alkaa miettiä, että onkohan joku yskinyt autossa juuri ennen minua.
Tämä johtaa nopeasti ajatukseen, että pizza tai olutkori valittaa kyydissä paljon ihmistä vähemmän. Floridassa ruvettiinkin jakelemaan ravintolaruokaa asuintaloihin ja toimistoihin robotaxeilla. Osa ongelmista ratkesi, mutta paljon jäi pähkinää purtavaksi. Last mile problem muuttui last 100 feet -ongelmaksi, kun ihmiset eivät halunneetkaan tulla toimistoista tai asunnoistaan alas ruuhkaiselle kadulle hakemaan ruokalähetystään. Eikä suurkaupunki niin hirveän paljon helpompi toimintaympäristö ole, vaikka liikennettä onkin vähemmän kuin ennen.
Mikään ei ole niin viisas kuin ihminen, paitsi insinööri. Jos kerrostalo on ongelma, niin poistetaan kerrostalo. Yksi kevään menestystarinoista on ollut ravintolaruuan jakelu vähän harvemmin asutuilla alueilla. Yksinkertaistaen espoolaislähiö on helpompi toimintaympäristö kuin Shanghai, ja pyörätiellä kulkeminen suhteellisen hiljaa on paljon helpompaa kuin autoliikenteen seassa vauhdikkaammin. Lainsäädäntökin on paljon väljempää, koska pizzan kuljettamiseen ei vaadita törmäystyynyjä ja peilejä.
Autonomisten ajoneuvojen alalla muutama megatrendi on vahvistunut sitä mukaa kun teknologian rinnalle on tullut bisnes. Tavaran kuljettaminen on paljon helpompaa kuin ihmisten. Mäntyharjulla, Göteborgissa ja Arizonassa on automatisoitu kuorma-autoliikennettä sekä suljetuilla alueilla että isommilla teillä. Logistiikka tehostuu, ja ratkaistava ongelma on paljon pienempi kuin kaupungissa kulkeva robotaxi. Saavutettavat hyödytkin ovat merkittävästi suurempia. Suurten yksiköiden lisäksi pienten tavaramäärien kuljettaminen, kuten nyt vaikka pizzan, on houkutteleva bisnes. Sähköisen tavarapyörän kokoinen laite on helpompi hallittava kuin auto. Lainsäätäjänkin kannalta satakiloinen, hitaasti kulkeva pyörä on vähemmän pelottava kuin kaksi tonnia painava, kuuttakymppiä täynnä ihmisiä kulkeva kulkuneuvo.
Me Muratalla emme oikeastaan välitä siitä, onko kyydissä pizzaa vai ihmisiä, vaan omalta osaltamme teemme kaikkien näiden liikkumisesta turvallisempaa. Inertia-antureillamme varmistetaan se, miten autonomiset ajoneuvot liikkuvat. Autamme paikantamaan kulkuneuvon senttimetrien tarkkuudella ja tiedämme, mihin ajoneuvon muut anturit katsovat. Kaikki tämä on välttämätöntä järjestelmän toiminnan kannalta ja tekee siitä luotettavampaa, tai keventää laskentatehon vaatimuksia niin, että ylipäätään pystytään tekemään kulkuneuvo ilman supertietokonetta. Vaikka Vantaalla* ei (vielä) robopizzataxi kulje, me kuitenkin jo tiedämme, mitä sellainen vaatii.
*Murata Suomen toimipiste sijaitsee Vantaalla.
Tommi Vilenius, Sr. Manager, Business Development, Autonomous Driving/Advanced Driving-Assistance Systems
Recent Comments