Murata Finlandin kulttuurietiketti koostuu kuudesta toimintatavasta, jotka vahvistavat työntekijätyytyväisyyttä ja asiakastyytyväisyyttä. Kesällä julkaistussa blogissa pohdittiin auttamisen teemaa eri näkökulmista. Tällä kertaa aiheena on tasa-arvoinen ja ystävällinen kohtelu.
Kulttuurietikettimme mukaisesti me muratalaiset kohtelemme toisiamme tasa-arvoisesti ja ystävällisesti. Kaikkia työntekijöitä kunnioitetaan ja kohdellaan samojen periaatteiden mukaisesti. Kuulemme mielellämme omistamme poikkeavia näkemyksiä ja ajatuksia ja arvostamme niitä. Kuulostaa helpolta ja itsestään selvältä, vai mitä?
Yrityksemme työyhteisön kehittämissuunnitelmaan on kirjattu yhdenvertaisuuden tarkoittavan sitä, että “kaikki ihmiset ovat samanarvoisia eikä ketään saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn vuoksi. Yhdenvertaisuudesta työelämässä säädetään yhdenvertaisuuslaissa ja työsopimuslaissa.” Näihin periaatteisiin on sitoutunut koko Murata-konserni, joka on sitoutunut samoihin periaatteisiin ja pyrkii edistämään monimuotoisuutta kaikessa toiminnassaan. Ja kuten Muratan käytännöissä todetaan, erilaiset mielipiteet ja näkemykset ovat tärkeä osa monimuotoisuutta (Lue lisää Muratan verkkosivulta).
Olemme kuitenkin kaikki ihmisiä, ja käytännössä omistamme poikkeavien näkemysten ymmärtäminen ja arvostaminen voi olla joskus vaikeaa. Kukapa ei haluaisi aina – tai ainakin useimmiten – olla oikeassa? Meillä ihmisillä on myös taipumusta suhtautua myönteisemmin niihin ihmisiin, jotka ajattelevat asioista samalla tavalla kuin me itse. Syntyy helposti sisäpiirejä ja yhteisöjä, joihin toisin ajattelevat eivät aina helposti pääse mukaan. Tämä taas on ristiriidassa Murata Finlandin kulttuurietiketin kanssa
Meillä Muratalla noudatetaan erilaisia käytäntöjä ja toimintaohjeita, mutta kunnioittavan työyhteisön rakentaminen on meidän jokaisen tehtävä, jokaisena työpäivänä, kaikissa kohtaamisissa. Kyse voi olla pienistäkin asioista – ystävällisistä sanoista ja toistemme huomioimisesta.
Miten siis voimme edistää tasa-arvoista työyhteisöä, jossa kaikkia kohdellaan samanvertaisina? Miten minä itse voin edistää psykologisesti turvallista ilmapiiriä, jossa jokainen uskaltaa tuoda esiin oman mielipiteensä? Kysyimme tästä aiheesta myös muutamalta muratalaiselta.
Mitkä ovat sinun työssäsi ”merkityksellisiä hetkiä”, kun pohditaan tasa-arvoista kohtelua ja toistemme kunnioittamista?
”Nämä ovat niitä arjen pieniä hetkiä: moikkaaminen, hymyn heittäminen ohi kävellessä, oven auki pitäminen. Toisen kunnioittamista on yhtä lailla se, että antaa tilaa ja ns. "lukee tilannetta". Aivan varmasti jokainen meistä kokee joskus stressiä, ahdistusta ja kiireen tuntua, ja siinä hetkessä voi olla kohtuutonta odottaa toiselta yhtä leveää hymyä vastineeksi. Silloin on tärkeämpää olla kuuntelevana korvana ja kohdata toinen empatialla, omien voimavarojen puitteissa.” – Ville, Processing Operator
”Uskon, että voimme parhaiten tukea toisiamme silloin, kun apu on tarpeen. Varaan aikaa tiimiläisten auttamiseen ja edistän toimintakulttuuria, jossa jokainen on valmis auttamaan myös yli tiimirajojen. Tavoitteemme on saavuttaa haluttu päämäärä yhdessä. Pidän tärkeänä kohteliaisuutta ja avoimuutta keskusteluissa. Pyrin luomaan ympäristön, jossa kaikki tuntevat itsensä kuulluiksi ja huomioiduiksi. Huolehdin siitä, että jokaisen mielipiteet saavat arvoisensa huomion.” – Jani, Manager, Embedded System Development
Miten voimme edistää tasa-arvoista ja kunnioittavaa kulttuuria?
”Pysähdy kuuntelemaan. Se hetki voi olla sinulle ja työllesi juuri se mitä etsit. Se hetki voi olla toiselle mahdollisuus tuntea olevansa osa yhteisöä. Asiat riitelevät, eivät ihmiset. On täysin normaalia ja ymmärrettävää, että asioilla on useita eri puolia ja toteutustapoja. Näistä on hyvä keskustella ja välillä jopa väitellä, mutta henkilökohtaisuuksiin ei saa mennä. Tässäkin pätee hyvin, että perustelemme datalla ja faktoilla. Erilaiset katsantotavat ovat rikkaus!” – Sanni, Quality Systems Engineer
”Olen käytännössä aina paikan päällä toimistolla, koska nautin siitä, että voin suunnittelematta kohdata työkavereita ja kuulla, mitä heillä on mielen päällä juuri nyt. Uskon että iso osa kunnioittamisen ja tasa-arvoisen kohtelun kokemuksesta luodaan kohtaamisissa, joita kaikilla on päivittäin työskentelypaikasta riippumatta. Olin 15 v sitten töissä tuotannon operaattorina ja silloin ystävälliset ja välittävät tuotannon tuen edustajat jäivät mieleen. Tästä omakohtaisesta kokemuksesta olen muistuttanut nykyistä organisaatiotani useita kertoja.” – Saara, Deputy General Manager, Operations
Murata Finlandin työntekijöitä myös palkitaan kulttuurietiketin mukaisesta toiminnasta, ja kuka tahansa voi ehdottaa kulttuurietikettipalkintoa työkaverille!
Kohdellaan toinen toisiamme tasa-arvoisesti ja ystävällisesti! ❤