Tässä uratarinassa Iina kertoo omasta urapolustaan ja siitä, millaista on työskennellä Muratalla Industrial Engineerinä.
Miten päädyit Muratalle töihin?
Olin tehnyt kohtuu pitkän uran esihenkilötyötä erään suomalaisen yrityksen palveluksessa. Työni oli jo varsin rutinoitunutta, ja olin hetken pohtinut, mitä muutoksia ja erityisesti millaisia haasteita kaipaisin työelämässä. Murata tuli vastaan Facebookissa vuonna 2018, kun yritykseen rekrytoitiin useampia tuotannon esihenkilöitä. Ala kuulosti mielenkiintoiselta vaihdolta silloiseen työnkuvaani verrattuna. Oli ehkä hieman mukana sattumaakin, että tuo mainos tuli vastaan juuri siinä hetkessä, kun pohdin omaa tulevaisuuttani.
Mikä on parasta omassa työssäsi?
Nykyisessä roolissani Industrial Engineerinä parasta on päästä kehittämään tuotantoympäristöämme, jotta se tukisi entistä paremmin tulevaisuuden strategisia tavoitteita. Lisäksi on hienoa olla osana tiimiä, jossa on monipuolista osaamista ja ihmisiä erilaisista taustoista. On haastavaa mutta palkitsevaa suunnitella tuotannolle keskeisiä asioita, kuten tulevaisuuden layout-suunnitelmia ja tuotantoaluemuutoksia. Keskeistä omassa työssäni on yhteistyö monen eri tiimin kanssa ja mahdollisuus oppia ymmärtämään joka päivä jotain uutta tuotannostamme.
Millainen on Industrial Engineerin tyypillinen työpäivä?
Aamupäivisin teen yleensä layout-suunnittelua, erilaisia tuotantoympäristön kehitystöitä ja käyn gembaamassa* tuotannossa. Iltapäiviin keskittyvät eri sidosryhmien kanssa pidettävät kehityspalaverit ja katselmoinnit. Oman osansa vievät toki erilaisten esitysmateriaalien ja muistioiden tekemiset sekä kuukausittaiset laskelmat ja raportoinnit. Useiden projektien ja kehitystöiden organisointi vaatii monen nappulan ilmassa pitämistä saman aikaisesti.
Mitkä ovat tärkeimpiä syitä siihen, että olet viihtynyt Muratalla?
Olen aina arvostanut Murataa sekä arvojen puolesta että työtapojen osalta. Pidän meidän yhteisöllisyydestämme ja siitä, että erilaiset tiimit tekevät usein saumattomasti yhteistyötä yhteisten asioiden eteen. Muratalla on hyvä tekemisen meininki ja huipputyyppejä töissä! Murata on myös vuosien aikana vahvasti panostanut koulutusmahdollisuuksiin ja uralla etenemisen tukemiseen, ja ajattelen, että meillä voi aidosti edetä kohti niitä itselle mielenkiintoisia työtehtäviä. Pidän myös henkilöstöeduistamme – yrityksen oma kuntosali on minulle tärkeä osa viihtymistä. Vapaa-ajan toimikuntamme Tarmo tekee hyvää työtä!
Miksi halusit tulla isona?
Taisin pienenä haluta poliisiksi. Sitten työuralle päästyäni halusin esihenkilöksi. Sellainen minusta tulikin, joten se tavoite saavutettiin.
Millainen urapolkusi on ollut?
Muratalla olen saanut työskennellä viisi vuotta esihenkilönä. Viiden vuoden jälkeen aloitin työn ohella liiketalouden opiskelut ammattikorkeakoulussa ja halusin kokeilla muutakin. Työskentelinkin kesän 2024 taloushallinnossa. Tuon kesän aikana tuotannossamme tehtiin merkittäviä muutoksia, ja kesän jälkeen minulle tarjoutui mahdollisuus päästä nykyiseen Industrial Engineer -rooliin.
Minkä vinkin antaisit Murataa harkitsevalle työnhakijalle tai opiskelijalle?
Sanoisin, että se, mitä me täällä Vantaalla tehdään, on aika ainutlaatuista. Täällä pääsee näkemään läheltä prosesseja, joiden laatu hipoo täydellisyyttä ja joiden tekeminen vaatii vahvaa osaamista monilta eri tiimeiltä. Teknologiapainotteisuus ja jatkuva kehittäminen takaavat mielenkiintoisia tehtäviä riippumatta siitä, missä roolissa itse työskentelee.
Muratalla on toisia kunnioittava ilmapiiri ja kulttuuri, jossa ihminen voi hyvin. Työura voi olla merkittävä ilon ja innoituksen lähde, jos uskaltaa ottaa rohkeasti vastaan tarjottuja tilaisuuksia ja kokeilla uusia asioita. Jollekin se voi tarkoittaa uutta työpaikkaa, toiselle kehittymistä talon sisällä.
Mielestäni meillä Muratalla on turvallista kokeilla omia siipiä. Omia mielenkiinnon kohteita kannattaakin tuoda rohkeasti esiin, sillä se avaa aivan varmasti uusia ovia omalle työuralle!
*Japaninkielinen termi ”gemba” tarkoittaa kirjaimellisesti ”todellista paikkaa”. Käytännössä gemba on toimintatapa, jossa ongelmaa tarkastellaan siellä missä työ käytännössä tehdään – tyypillisesti esimerkiksi tuotannossa.