Tuotannosta viestintään – tässä blogissa kerron kokemuksistani Murata Finlandin viestinnässä.
Hei kaikille! Olen Miia, ja toimin Muratalla aluevastaavana anturikiekkovalmistuksessa. Aloitin Muratalla alkuvuonna 2020 tuotannon operaattorina kiekkovalmistuksessa, mistä siirryin nykyiseen tehtävääni kiekkovalmistuksen aluevastaavaksi syksyllä 2022. Aluevastaavan työnkuvaan kuuluu tuotannon ohjaaminen sekä sen varmistaminen, että prosessoitavat tuotteet etenevät tuotannossa sujuvasti ja tavoitteiden mukaisesti. Toimin niin sanotusti tuotannon esihenkilön ”oikeana kätenä”.
Viime vuonna minulle tarjoutui tilaisuus siirtyä työskentelemään määräajaksi Muratan viestintään. Olin kesälomalla, kun tuotannon esihenkilöni ilmoitti, että minut on valittu tähän tehtävään. Alun perin rennoksi iltapäivän vietoksi suunniteltu lounas BBQ-ravintolassa muuttui sitten työasioiden ruotimiseksi… Viestinnässä aloitin syyskuussa 2024. Työnkuvaani kuuluu pääasiassa Muratan Suomen-yksikön sisäinen viestintä.
Taustoistani sen verran, että aktiivinen kirjoittaminen on ollut osa elämääni jo jonkin aikaa: olen harrastustoiminnan parissa kirjoittanut aktiivisesti artikkeleita erään yhdistyksen lehteen jo noin 10 vuoden ajan. Lisäksi tuotan satunnaisesti sisältöä yhdistyksen SoMe-kanaville. Kirjallinen taustani on todennäköisesti ollut katalysaattori sille, että minulle tarjottiin mahdollisuutta päästä näkemään, millaista työ viestinnässä on.
Muratalla – kuten muissakin yrityksissä – viestinnän tehtävänä on tukea johtoa ja organisaatiota viestinnän keinoin – niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Sisäisen viestinnän – jossa siis itse pääsääntöisesti toimin – tavoitteena on esimerkiksi viestiä muutoksista ja strategiasta, edistää yhteisöllisyyttä ja vuoropuhelua sekä vahvistaa yrityskulttuuriamme. Tehtäviini kuuluvat muun muassa sisällöntuotanto eli uutisten ja blogien kirjoittaminen intraan sekä kollegoideni tuottamien sisältöjen editointi ja julkaisu. Lisäksi olen mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa erilaisia sisäisiä tapahtumia.
Työni viestinnässä on itsenäistä ja tarjoaa mahdollisuuden itseohjautuvuuteen: saan vapaasti ideoida ja ehdottaa viestintäaiheita, jotka tukevat Muratan tavoitteita. Työpäivät ovat keskenään hyvin vaihtelevia, ja kahta keskenään täysin identtistä työpäivää tuskin sattuu kohdalle; työvuoron alussa en voi koskaan olla täysin varma, millainen työpäivä on luvassa. Kalenteri saattaa lyhyelläkin varoitusajalla täyttyä yllättävistä, kiireellisistä työ- ja tiedotteiden julkaisupyynnöistä sekä eri työryhmien palaverikutsuista.
Mikä sitten on parasta työssäni viestinnässä? Ehdottomasti mahdollisuus itseohjautuvuuteen ja yhteistyöhön eri tiimien kanssa sekä se, että pääsen viestinnän keinoin luomaan positiivista henkeä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta organisaation sisällä. Olen saanut tilaisuuden tutustua useisiin itselleni aiemmin tuntemattomiin tiimeihin – uusiin ihmisiin ja eri tiimien työnkuvaan tutustuminen on ollut erittäin antoisaa. Lisäksi pidän kovasti siitä, että työ on vaihtelevaa ja viestinnän tehtäväalue on laaja. Uutta opittavaa ja löytämisen iloa saan viestinnän parissa lähes päivittäin.
Koen, että on hyödyllistä välillä kokeilla uusia asioita; viestinnän määräaikaistehtävästä on ollut itselleni hyötyä rikastuttavana kokemuksena, sekä mahdollisesti myös tulevaisuuden kannalta. Lisäksi tehtävä on hyödyttänyt myös yritystä, sillä minulla on mahdollisuus tuoda tuotannon ja tuotannon työntekijöiden näkökulmaa sisäiseen viestintään.
Olen erittäin kiitollinen minulle tarjotusta mahdollisuudesta päästä näkemään itselleni täysin uusia tehtäviä sekä laajentamaan osaamistani ja tietämystäni Muratan toiminnoista, tuotteista ja tiimeistä!
Miia Siikasmaa
Shift Leader, Wafer Manufacturing