Moi, olen Aleksi ja opiskelen kohti materiaalitieteen diplomi-insinööritutkintoa Aalto-yliopistossa. Oikeastaan kesätyöt Muratalla herättivät alun perin mielenkiintoni materiaalitekniikkaan. Pääsin näkemään, miten periaatteessa yksinkertaisesta, joka paikasta löytyvästä piistä saa puristettua tiedolla ja nokkelalla työstöllä käsittämättömiä rakenteita, joiden läpi lyödään sähköt ja lopputuloksena voidaan pelastaa esimerkiksi autoilijan henki. Tajusin, että luonto on suhteellisen monimutkainen, ja opiskelemalla voisi oikeasti päästä parantamaan ainakin jonkun maailmaa.
Miten Muratalle?
Vuonna 2017 kahvin kaataminen Helsinki-Vantaan lentoasemalla kävi tylsäksi opiskelujen ohella, ja kaipasin uutta kesätyötä, mieluusti koneiden parissa. Kuulin koulussa kursseilla, kiltahuoneella ja kaverien kanssa keskustellessa sellaisesta prosessitekniikan opiskelijoiden klassikkokohteesta kuin Murata.
Toukokuu lähestyi jo kovaa vauhtia, mutta päätin lähettää hakemuksen, ja todella nopeasti tulikin kutsu haastatteluun. Kuumottavaa. Haastattelu paikan päällä oli kuitenkin rento. Tutustuimme prosessiin ja laitokseen, ja käytännössä sovimme, että tulen kohta takaisin kirjoittamaan työsopimuksen. Loistavaa.
Mitä Muratalla?
Työt alkoivat toukokuussa 2018 viikonloppuvuorossa kokoonpanossa silloisella pienemmällä ns. ADP-tuotteen linjalla, jossa pääsin tutustumaan siihen, miten tuotteet koteloidaan. Parin viikon koulutus pamahti vauhdilla ohi ja loppukesän vietin lankabonderien katkottuja lankoja pujotellessa, vetotestejä tehdessä ja lähes meditatiivisesta geelikoneen puhdistamisesta nauttiessa.
Kesä hurahti ohi vauhdilla ja matkan varrella mielenkiinto ja siten opintojen suunta muuttuivat kemiasta materiaalitekniikkaan. Seuraavana kesänä oli helppo päätös ottaa yhteyttä edelliskesän pomoon ja jatkaa siitä, mihin jäin kokoonpanossa. Vaikkakin jotain oli poissa. ADP-linjan Inkku-robotti, joka välillä niskuroiden vei koneelta toiselle eriä, oli päässyt eläkkeelle. RIP. Joka tapauksessa sen monikymmenvuotinen ura oli ohi ja nyt operaattorit kuljettivat eriä koneelta toiselle. Pieni vaikeusasteen nousu edelliskesään verrattuna tuomalla ”muistatko, mihin tämä erä oli menossa” -peli pöydälle. Myös hienot siniset smurffipuvut vaihtuivat vihreisiin haalareihin.
Taas kesä meni kuitenkin entistäkin nopeammin, ja tutustuin prosessiin ja ihmisiin vielä enemmän. Opintojen edettyä ja tarkennuttua halusin erityisesti tehdä joko kesäinssin hommia tai nähdä, miten litografiaa* tehdään Muratalla. Pääsinkin litografiaan viikonloppuvuoroon. Olo oli kuin mieslapsella karkkihyllyllä, kun pääsin aidosti käyttämään koneita ja ajamaan prosesseja, joista olin vuosia vain lukenut netistä kurssien kalvopaketeista.
Koulutus oli aika tiukka, mutta loistavien työntekijöiden ohjastuksella sain opeteltua lopulta kaikkien litosolun laitteiden käytön. Sen jälkeen kiirettä sai pitääkin, kun pääsin pyörittämään pientä FAB 3 litografiaa. Haastavaa, mutta tuntui hyvältä saada aina päivä pakettiin ja katsoa tuotannonohjaustyökalusta tasaisen vihreitä koneiden käyttöastepalkkeja seuraavan vuoron tuloa odotellessa.
Mitä jäi käteen?
Palkka, tiedot, taidot ja keskustelut. Pääsin täydentämään opintojani käytännön kokemuksella parhaiden työkavereiden ohjeistuksella, oppimaan uutta prosessista häiritsemällä kysymyksilläni jatkuvasti loistavia teknikoita ja huoltoa ja perehtymään jonkin verran inssien ajatuksiin mm. verkkolevyiltä löytyvistä tiedostoista. Mielenkiintoista hommaa. Nyt syksyllä maisteriopinnot jatkuvat ja Muratan ja Aallon yhdessä vetämä MEMS-suunnittelukurssi on varmasti omassa lukujärjestyksessä. Katsotaan, mitä tehtäviä tulevaisuus tuo mukanaan. Vilpitön kiitos kaikille!
Aleksi Pajunen,
Processing Operator
*Litografia on tuotannon työvaihe, jossa piitä syövyttämällä saadaan tehtyä antureiden sisältämät rakenteet.
Recent Comments